Koulujenvälisten urheilukisojen tulokset löytyvät täältä. 

 

Keskustan koulun jalkapallomestaruuden voitti tasaväkisen pelin päätteeksi 5C.

Lisää kuvia löytyy täältä.

Tuomareina Kankaanpään Pallon Ville Santikko sekä Kari Kurunmäki.

Keskustan koulun jalkapallomestaruus ratkeaa maanantaiaamuna koulun omalla kentällä.

Kaikki mukaan kannustamaan oma suosikki voittoon!

Koulurauha julistettiin Keskustan koulun pihassa 14.8.
Samassa tilaisuudessa esiteltiin koulun henkilökunta, jokainen luokka sai esittäytyä sekä pidettiin jumppatuokio koko koulun väen kesken.


Rehtori Pekka Hynninen esittelee koulun henkilökunnan.

Koulukuraattori Kati Jokinen julistaa koulurauhan.

6D esittäytyy.

Lukuliike koulussa -kampanjassa nuorille tutut julkisuuden henkilöt innostavat lukemaan.
”Mielikuvitus on ihmisen tärkein taito”, toteaa näyttelijä Alina Tomnikov Lukuliike- koulutapahtumassa Kotkan Karhulan liikuntahallilla . Tomnikov esitti koko perheen suosikkisketsiohjelma Putouksen yhdeksännellä kaudella sketsihahmo Kikka Vaaraa ja on antanut äänensä Niiskuneidille uudessa Muumilaakso-sarjassa. Tämän lisäksi näyttelijä kiertää puhumassa koululaisille lukemisen merkityksestä.
”Näyttelijän työssä lukeminen on tärkeässä roolissa, sillä roolihahmon persoona välittyy käsikirjoituksesta”, Tomnikov kuvailee.
Tällä hetkellä nuorten into lukea laskee, minkä takia opettajat ympäri Suomen ovat toivoneet vetoapua lukemisen edistämiseen. Lukuliike koulussa -kampanjaan on valikoitunut suomen- ja ruotsinkielisiä nuorten esikuvia eri aloilta. Julkisuuden henkilöt voivat omilla tarinoillaan ja esimerkillään saada vähänkin lukevan lapsen ja nuoren tarttumaan kirjaan.
Lukuliike koulussa -kampanjaan haki mukaan 800 koulua, joista 40 saa suuremman Lukuliike -koulutapahtuman tänä lukuvuonna. Kankaanpään Keskustan koululla 10.5. oppilaita innostaa lukemaan Putouksessa juuri päättyneellä kaudella mukana ollut Terhi Suorlahti ja kirjailija Roope Lipasti.

Lukuliike koulussa -kampanjan esiintyjät kertovat omasta lukuharrastuksestaan, lukemisen merkityksestä omaan elämäänsä sekä työstään. Tarkoitus on osoittaa, että lukemista tarvitaan monen osaamisen taustalla ja muistuttaa nuoria siitä, että kirjat ja kirjallisuus kuuluvat myös heille.
Lukuliikkeen taustalla on opetus- ja kulttuuriministeriön asettama, lukemisen ja lukutaidon parissa toimivista asiantuntijoista koostuva Lukutaitofoorumi, joka julkaisi syksyllä 2018 ehdotuksensa lukutaidon ja lukemisharrastuksen kehittämiseksi. Jo nyt lukutaidon ja -innon edistämiseksi tehdään paljon arvokasta työtä, johon liittyvää tietoa ja osaamista on pyritty kokoamaan yhteen Lukuliikkeeksi.

Ensi tiistaina vastaanotamme vapun Villit vaatteet-päivän merkeissä.

Voit pukeutua naamiaisasuun tai jollain muulla tavoin hassutella asusi kanssa.